Nykyhetken nautinto

Eilinen rahotuksen koe meni hyvin. Jätin harjottelemisen vähän viimetippaan, mutta harjottelin kuitenkin. Tiistaina mulla oli neljän tunnin tauko tutor-tuntien välissä, ja käytin sen ajan laskemalla rahotuksen kertaustehtäviä. Yritin olla mahdollisimman nopea, koska kokeessa olisi 40 kysymystä ja vastausaikaa 50 minuuttia. Kertaustehtävät meni helposti oikein, joten luottavaisin mielin lohkaisin tiistai-illasta pari tuntia aikaa thainyrkkeilylle. Ennen nukkumaanmenoa pidin parit tukiopetussessiot Nadjalle ja Jasnalle. Itse koe osoittautui paljon helpommaksi kuin mitä oltiin tyttöjen kanssa pelätty. Oli tosi vapauttava olo kun käveli ulos salista.

Nadjan kanssa juhlistettiin läpikäytyä koettelemusta lähtemällä Ang Mo Kion keskustaan syömään ja ruokaostoksille. Maistoin thai-tyyliin laitettua tofua, joka oli to-del-la hyvää. Masut täynnä kierittiin supermarkettiin ja shoppailtiin sydämien kyllyydestä mm. näkkileipää ja mangoja.

Kello oli vähän yli kuusi illalla, kun viimein rantauduin kotiin. Mun piti lukea perjantain organisaatiokäyttäytymisen kokeeseen, mutta sen sijaan juoksin 5km lenkin ja skypetin parin tärkeän ihmisen kanssa. Onneks koealue ei oo mikään valtava ja mulla on tänään vaan yks luento, niin käyn HBinOrg:in kimppuun heti aamulenkin jälkeen.

Loma lähestyy, kokeet ja koulupäivät vähenee. Oon niin täpinöissäni Thaimaahan matkustamisesta ettei oo tosikaan! Aion uida meressä, shoppailla halpoja vaatteita, käydä hieronnassa ja thainyrkkeillä kunnes koko laji tulee korvista ulos. Tänään maltan elää vielä nykyhetkessä, koska illalla pääsen todistamaan Lady Gagan Born This Way Ball Tour -showta. Lady Gaga on ihana nainen! Puolet mun mp3:sen biiseistä on Gagaa. En jaksa vieläkään uskoa, että näen hänet livenä. En jaksa myöskään uskoa, että huomenna aamukahdeksalta mun pitää olla kirjottamassa koetta. Ei tunnu missään.

Gaga <3

Liskonpelastaja

Eilen illalla meidän yks kämppis oli paniikissa pesuhuoneessa. Pikkugekko on näyttäytynyt aikaisemminkin, mutta luulin sen häipyneen omille teilleen. Siinä se raasu pyristeli kylppärin lattialla. Nälkäkin varmaan kurni pienen vihreän masussa, koska eipä meidän suihkun lattialla paljoa ravintoa liiku (toivottavasti.....). Pyydystin liskon ja toivoin, ettei se saa sydäriä kun suuri valkoinen monsteri kidnappasi toisen kesken kylppärihengailun. Vapautin gekkosen ikkunasta lähtevälle tasolle, johon imukuppivarpaat tarrasivat kiinni. Toivotin kaverille antoisia metsästyshetkiä ulkoilmassa.

Ens viikolla meidän kämppään tulee jotain virallisia terveystarkastajia. Lähistöllä on tavattu denguekuumetapauksia, joita on löytyny aina vaan lähempää ja lähempää meidän kampusta. Denguekuume on hyttysten levittämä kuumetauti, jonka oireisiin kuuluu lihas- ja nivelkivut sekä päänsärky. Eräs dengueviruksen tyyppi saattaa johtaa verenvuotokuumeeseen, shokkitilaan ja kuolemaan.  Muita vakavia oireita ovat munuais- ja maksavauriot sekä sydän- ja aivotulehdukset. Denguekuumeeseen ei ole rokotetta eikä mitään muutakaan ennaltaehkäisevää lääkitystä. Pitää vaan pitää hyttyset kaukana. Terveisiä äidille!

Lopuksi pari hyvää biisiä, jotka "löysin" eilen. Ei ne varmaan oo kauhean uusia hittejä, mutta koska mun datailut rajoittuu facebookkii, heppatallinetin sennuosioon ja iltalehden viihdeuutisiin, niin en oo aina ihan ajan hermolla. Tai oon mä sen verran perillä, että: Hyvinkään ampuminen (mitä --ttua oikeesti taas???), Ruotsin viisuvoitto ja jääkiekosta ei tullut Suomeen kultaa.

Kuulumisia

Vihdoinkin pääsen päivittämään kuulumisia. Mulla on poltellu mielessä monta juttua, joita haluan jakaa. Ostin eilen uuden hiiren tietokoneeseen, niin ranteet pääsee lepäämään. Ihan tuskaa ränkyttää tota kosketusneliötä.

Kulunut viikko on koostunut seuraavista asioista: panikointi ensimmäisen ICA:n (raportti) valmistumisesta, tutor-tehtävien tekemisestä, thainyrkkeilystä, juoksusta, Ladies' Nightista, powerpointin väsäämisestä Suomesta ja mun ammattikorkeasta sekä onneksi mun ihanista kavereista.

Maanantai-iltana mulla oli koululla potkunyrkkeilyä. Tehtiin ihan perusjuttuja niinkuin ennenkin, mutta ihan viimeiseksi kaikki halukkaat aloittelijat saivat kokeilla sparria yhden minuutin verran. Marcus sano mulle, että mun pitää ehdottomasti ottaa sparria. Olin aiemmin kysellyt sparraamisesta ja muusta treenistä, mutta mun täytyi/täytyy seurata muiden mukana. On pikkasen tylsää puolet treeneistä lyödä ilmaan paikallaan seisten oikeeta ja vasenta suoraa. Lopuksi saadaan ehkä jopa tehdä oikeeta kiertopotkua. Oonki ottanu tohon koulun jumppakerhoon erilaisen asenteen. En käy siellä niinkään tekniikkatreenin tmv. takia, vaan bondaamassa paikallisten kanssa. Potkunyrkkeilyssä on paljon poitsuja insinööripuolelta ja muutama tyttö IT osastolta sekä pari liiketalouden opiskelijaa. Meillä on hyvä porukka ja tykkään hengailla näiden tyyppien kanssa.

Niin siitä sparrista. Mulle raahattiin hanskat, kypärä ja vatsa-/rintapanssari. Kieltäydyin erittäin jyrkästi pukemasta pääsuojaa sekä panssaria. Mulla ei ensinnäkään ollut hammassuojia mukana, joten ei mua saanu lyödä naamariin täysiä muutenkaan. Kukaan muukaan ei joutunu pitämään panssaria, niin en mäkään suostunut. Sitäpaitsi erä oli vaan minuutin kokeilu, joten halooooo.

Marcus on tosi pitkä mies, ainakin 180cm ehkä jopa vähän päälle. Se on yks meidän valmentajista ja sillä on musta vyö potkunyrkkeilystä. Näin, että se piti vähän pilkkanaan muita aloittaneita, jotka pudotti suojauksen ja teki muita virheitä mitä nyt jokainen alottelija tekee (nii ja mä teen yhä, vaikka peruskurssista on aikaa). Aloitin siis pitämällä hyvän suojauksen ja etäisyyden. Siinä jotain kikkailtiin ja jossain vaiheessa potkaisin kiertopotkun, jonka Marcus nappas kiinni. Refleksinä multa lähti oikea heijari, joka läsähti suoraan Marcuksen naamaan. Onneksi oon voimaton tyttö, niin hänen nätille naamalle ei käyny mitään. Sain jalkani vapaaksi ja sparrierä jatkui ihan jees meiningillä. Minuutin erä oli kyllä ihan naurettavan lyhyt, mutta se yks lyönti riitti herättämään valkkujen huomion. Marcus tuli parin muun erän jälkeen juttelemaan mulle treeneistä, tekniikoista ja muusta semmosesta. Lisäksi tosi moni tyyppi, keille en oo ikinä ennen hirveesti puhunu, tuli tekemään tuttavuutta ja näytti peukkuja ja tehtii "high five":ja. Lyömällä muita ihmisiä saa siis kavereita (tämä oli vitsi, älkää kokeilko siviilissä). Sain insinöörijoukosta sosiaalisen saattueen MRT asemalle treenien jälkeen (menin hakemaan tonnikalaa aseman kioskilta).

Tiistaina ja keskiviikkoaamuna mulla oli muuta murehdittavaa kuin treenit. Keskiviikkona piti palauttaa raportti, joka oli eka ICA 1:nen. Sain sen valmiiksi tiistaiaamuna. Ekaa kertaa täällä ollessani asioin tulostuspisteellä, mikä oli yllättävän mutkatonta. Me joudutaan maksamaan kaikista tulosteista täällä, toisin kuin Suomessa, mutta ei kyllä pitäs sen takia vararikkoon joutua. Olin myös lupautunut pitämään esityksen Suomesta, Lappeenrannasta ja Saimaan ammattikorkeakoulusta. Mun lisäksi esittelijöinä olivat kolme ranskalaista, jotka kertoivat omasta kolmeen osaan jakautuneesta yliopistostaan sekä yksi saksalainen, jolla oli omalta koululta valmiit diat esitykseen. Itsehän puolikuolleena treenien jälkeen tiistai-iltana (yönä) väänsin yksinkertaisen powerpointin. Mun vietnamilainen suomalaistoveri oli liian kiireinen tekemään esitystä, joten vastuu painoi vain minun puhkitreenattuja harteitani.

Esitys meni tosi hyvin. Meinasin tosin myöhästyä koko jutusta, koska torkuin sohvalla. Sali oli täynnä Nanyang Polytechnicin oppilaita. Kaikki eivät edes mahtuneet istumaan. Jouduin ekaa kertaa puhumaan mikrofoniin ison luentosalin edessä. Esitysenglanti sujui yllättävän hyvin, vaikka ajattelin, että kohta lähtee semmosta änkytystä ettei mitään rajaa. Mulla oli tuttuja katsomossa, joten sain kannustushuutoja ja aplodeja ennen ensimmäistäkään diaa. Ihanan eläväisiä tyyppejä. Talvikuvien kohdalla yleisöstä kuului "oooh!", joten toivottavasti mun markkinointitaidot näkyvät Saimaan amkin käytävillä tulevina vuosina. Oli vaikea koittaa keksiä hyviä asioita Suomesta vaihto-opiskelumaana, koska mun mielestä talvi on masentava, kylmä, pimeä ja kaikinpuolin kamala, ihmiset on vihasia/hiljasia/sisäänpäinlämpiäviä, ruoka mautonta, bileet laimeita ja aina samoissa mestoissa eikä Lappeenrannassa ole samanlaista elämää kuin isommissa paikoissa (Pariisi, Japani, Singapore, Stuttgart jne.). Jätin kertomatta kaikki kamalat jutut, ja kaunistelin talvista Lappeenrannan arkea. Jotain vissiin jäänyt mieleen markkinoinnin peruskursseilta.

(c) Aloysius Tan

Syntynyt luennoitsijaksi

Kuulijoista ei ollut pulaa

Keskiviikkoyö bailattiin Ladies' Nightissa. Mä, Anja, Kristine ja Nadja otettiin suunnaksi Avalon. Se on länsimaalaisten suosima yökerho, joten paikallisvahvistus oli aika vähissä. Mä ite en tunne oloani mukavaksi kännisten länkkärituristien keskellä, mutta koska eräällä tyypillä meidän seurueesta oli haku päällä eikä se oo mitenkää aasialaisiin päin, niin mistäs muualtakaan länsimaalaista metsästäis. Ite keskityin miesten sijaan vatsajumppaan eli tanssimiseen.

Nadja, Anja, Kristine ja minä suomiväreissä

Torstai sujahti koulussa ja treeneissä. Kesken pystypainin sain haavan polvitaipeeseen. En ees ite huomannu koko naarmua, mutta kun lopetettiin treenit Master Chan pisti mut makaamaan mahalleni maahan ja puhdisti haavan sekä tyrehdytti verenvuodon. Siinä kesti jonkun aikaa, mutta hyvä tuli. Parin päivän jälkeenkin haava on vähän auki ja ympärillä on mustelmaa, eli ei ollu mikään siisti viilto. Kiitos kiinalaismiehen lääketieteellisten taitojen taidan jäädä eloon.

Perjantain ainoon koulutunnin jälkeen oli taas luvassa thaikkua. Päivät menee mukavan nopeasti, kun on treeniä ja koulua. Illalla mentiin J:n ja Nadjan kanssa vietnamilaiseen ravintolaan syömään. Sitä ennen käytiin ostamassa mulle hiiri tietokoneeseen. Ei ollu onneks kallis hankinta. Ruoka oli hyvää, niinkuin viimeksikin. Aion käydä monta monta kertaa tulevina kuukausina tossa ravintolassa. Ei ole edes hinnalla pilattu. Matka koululta Paya Lebariin vaan on aika pitkä, mutta kaiken vaivan arvoinen.

What should I take?

I know what I want...

...SPICY MANGO SALAD!

It was so gooooood!

Loput viikonlopusta uhraan opiskelulle. Ensi viikolla on rahoituksen koe, organisaatiokäyttäytymisen koe ja vissiin PR:n esitys. En oo ihan ajan tasalla sen suhteen, mutta kyllä mä sen tiedon ennen maanantaita jostain kaivan. Jotain hauskaakin on luvassa, nimittäin ens viikolla näen Lady Gagan. Mahtavaa!

Sairaslomalle

Ranne on ihan sairaan kipeä tietokoneen näpyttelystä. Tai oikeastaan ton läppärin hiiritunnistinneliön käytöstä. Mulla oli oikea hiiri mukana, mutta se teki kuoleman jo lentomatkalla... Nyt jännitän etten vaan saa jännetupentulehdusta. Kunhan saan yhden kouluesitelmän valmiiksi, lepuutan ranteita. Mahdollista päivityskatkoa luvassa siis.

On tää elämä rankkaa. :D

Viikonlopputohinoita

Perjantaina vaihtarit oli kutsuttu tervetuliaispippaloihin. Meille laulettiin ja soitettiin musiikkia livenä. En voi uskoa miten niin pienestä tytöstä voi lähteä niin vahva ääni. Tarjolla oli myös ruokaa kuten esimerkiksi perunasalaattia.

Laure, Jasna, Nefissa ja Kristine

Ruokajono

Carinalla (oik.) oli viime viikolla synttärit,
joten Claire (kesk.) oli järkänny synttärikakkua

Mun pari korealaista kämppistä: Da Jeong & Da-Jeong.

Livemusaa. 

Soittajapoika

Lauantaina puolen päivän jälkeen nappasin Nadjan (saksa) mukaani ja lähdettiin rannalle. Tavattiin rakas vietnamilainen ystäväni Harbourfrontin asemalla. Ostettiin liput Song of the seas -näytökseen ja lähdettiin sentosa expressillä rannalle. Mentiin samalle hiekkaläntille, jossa olin itse ollut pari viikkoa takaperin. Meitä oltiin peloteltu, että ranta on ruuhkaisa viikonloppuisin. Luultiin, että ihmiset grillailee siellä ihan vieri vieressä ja hiekkaa tuskin näkee ihmismassan alta. Onneksi oltiin väärässä. Mun mielestä auringonottajien joukko oli todella pieni. Valittiin makuupaikka palmupuiden varjojen alta.

Enkä edes polttanut itseäni, vaikka nukahtelin aurinkoon. Kevyesti meillä vierähti viis tuntia vaan makoillessa. Auringon ruvettua laskemaan nälkä iski. Toivottiin löytävämme muutakin kuin mäkkiruokaa turistiparatiisista. Tuttu ja turvallinen Koufu foodcourt palveli tarpeitamme.

Coconut

Ruuan jälkeen pyörittiin vähän rannalla ja otettiin kuvia. Meillä oli liput vasta 8.40 alkavaan näytökseen, joten tapettiin aikaa ihailemalla auringonlaskua ja iltamaisemaa.

J, Nadja ja minä

The southern most point of continental Asia

J näyttää ihan merenneidolta tässä

Nappasin merenneidon

Iltameri ja laivojen valot

Song of the sea oli teknisesti huikea. Juoni oli ihan hirveä, mutta kohdeyleisö on pikkulapset niin eipä mitään kauheaa draamaa voinut olettaakaan. Vesisuihkuihin oli heistettu valoja. Vesisumuun muodostui liikkuvia kuvia: tanssivia kaloja, prinsessoja, tulivuoria jne. Lisäksi pyrotekniikkaa oli käytetty ja välillä kuumotti ihan yleisössä asti.

Song of the sea

Tänäaamuna heräsin vasta puolilta päivin. En muista millon viimeksi olisin nukkunut ilman herätyskelloa. Ehkä kolme viikkoa sitten. Tiukka thaikkutreeni ja valvomiset tuntu kropassa, joten tänään on mun "älä tee mitään"-päivä. Kirjottelen blogia, yritän taas tehdä vähän läksyjä ja datailen. Illalla mennään Anjan ja Nadjan kanssa syömään ja elokuviin. Ihanan lepposa päivä. Jaksaa taas ensi viikolla painaa.

Työtä ja huvia

Maanantain Human Resources -tutoriaalitunnit muuttuivat jossain vaiheessa keskusteluksi Singaporen työelämästä. Meidän piti miettiä työntekijälähteitä eräässä tehtävässä. Ensimmäiset vastaukset olivat vastavalmistuneet korkeakoululaiset ja ulkomaalaiset. Ensimmäinen uusi tieto oli, että Singaporen työministeriö luokittelee ulkomaalta tulevan työvoiman perinteiseen ja ei-perinteiseen. Malesia kuuluu perinteiseen työvoimamaahan, mutta Myanmar taas ei-perinteiseen. Yritettiin parin muun vaihtarin kanssa kysyä logiikkaa tähän luokitteluun. Malesialaiset ovat perinteistä työvoimaa missä taas intialaiset, thaimaalaiset, myanmarilaiset ja philippiiniläiset ovat ei-perinteistä.

Tehtävän vastaus (valmistuneet&ulkomaalaiset) ei miellyttänyt opettajaa. Hän halusi lisää lähteitä. Jossain vaiheessa tuli esille vankilasta vapautuneet rikolliset. En tiennyt, että sitä ryhmää voi kutsua työvoiman lähteeksi. Kaikista yllättävin tieto oli kuitenkin eläkeläiset. Olen nähnyt vanhuksia työskentelemässä ihan ruputehtävissä täällä: astioiden korjaajia foodcourteissa, pihamaan lakaisijoina ja muissa alemmissa hommissa. Kysyin, että mitä ideaa on palkata eläkeläisiä, kun he kerran ovat eläkkeelle jääneet.

Raha.

Singapore on kallis maa, eikä eläke kata elämistä tässä maassa. Työnantaja saa kuitenkin päästää työntekijänsä eläkkeelle kun he täyttävät 62. Saman työntekijän voi palkata saman yhtiön palveluksiin, mutta ei samoihin työtehtäviin. Palkka tietysti tippuu kun eläkeläinen joutuu kevyempiin töihin (=paskahommiin). Mietin vain, että kuinka kivaa olla suhteellisen hyvässä työpaikassa ja miellyttävissä työtehtävissä useita kymmeniä vuosia. Sitten välttääkseen nälkäkuoleman ennen seitsenkymmenvuotispäiviä pitää vaihtaa työtehtävät esim. astioiden keräilyyn.

Mitä jos singaporelainen jää työttömäksi? Täällä ei ole samanlaisia työttömyysavustuksia kuin Suomessa. Valtio ei maksa juuri minkäänlaisia sosiaaliturvia kansalaisilleen. Perusteluna kuulemma on kotimaastanikin tuttu argumentti, että ihmiset jäisivät sitten mieluummin sänkyyn makaamaan kuin menisivät töihin. Mä ihmettelin, että mitä ne työttömät ihmiset sitten tekee? Muuttaa veneen alle? Vaihtoehtoja oli pari, joista tärkein ja yleisin oli kääntyminen perheen puoleen. Singaporessa on vielä vahvat perhesiteet, eli lähisukulaisista löytyy tuki ja turva. Turha kuvitellakkaan Suomessa, että yleinen ajatus olisi rahallisesti heikoilla olevan aikuisen lapsen (sanotaan vaikka 35-vuotias) oletetaan pyytävän sukulaisiltaan rahaa tai asumisjärjestelyjä. Se on häpeällistä. Sen sijaan on kunnia asia, jos on muutettu pois kotoa 16-vuotiaana ja katkaistu välit kaikkiin geneettisesti yhteneviin ihmisiin. On niin hienoa olla itsenäinen.

Siinä me vaihtarit, suomalainen, saksalainen ja ranskalainen, oltiin suut auki kysymysmerkkeinä. EU-maissa taitaa olla suht yhteneväinen politiikka sosiaaliturvista.

Ei Singaporelaiset saa pelkkää keppiä valtiolta. Täällä on todella alhainen tuloveroprosentti. Tälle vuodelle progressiivista verotusta on kevennetty entisestään. Alin luku on 2% ja suurin mahdollinen veroprosentti on 20%. Jos tienaat yli 320 000 dollaria (198 310 euroa) ehdoton yläraja veroille on 20%. Ihan kiva kannustin.

Työpolitiikan ja ahkeran (...) opiskelun lisäksi mulla on ollut muutakin elämää. Tiistaina thaikkutreenit sujuivat paremmin kuin ennen. Sain jopa ensimmäisen kehun Master Cheniltä. Tuntui muutenkin, että edistystä on tapahtunut kuntopuolella. Tosi hyvä, koska thaikkulaan on enää kolme ja puol viikkoo. Sillon pitää olla hyvässä kunnossa, etten joudu hukkaamaan treenipäiviä lihaskivuista kärsimiseen. Hyvin menneet treenit kantaa pitkälle. Eilen illalla kävelin kauppaan ja olin vieläkin aivan fiiliksissä! Nää on niitä hyviä hetkiä lajin parissa. Singaporen aurinko ja ihmiset saa mut tuntemaan kokonaisvaltaista onnellisuutta, mutta sen päälle kun lisää vielä hyvät treenit niin olotila on sanoinkuvaamaton.

Viime yö meni tanssiessa saksalaisystävien kanssa. Keskiviikkosin naiset pääsee ilmasiks yökerhoihin sisään (Ladies' Night) ja saa ilmaista juomaa. Mä en niin siitä juomapuolesta välitä, mutta ilmainen pääsy tanssilattialle kelpaa. Varsinkin jälkimmäisessä paikassa basson jytke oli mahtava. Täällä DJ:t on tosi taitavia. Ne ei soita koko biisiä alusta loppuun, niinkuin Suomessa yleensä (ainakin niissä paikoissa missä mä oon ollu), ja remixit on hyviä.

Ens viikolla alkavat ICA:t vähän kuumottelee. Pitäs vissiin tsempata opiskelun suhteen, etten kuse kaikkia kokeita.

Suomiruokaa

Sunnuntaiaamu oli pilvinen. Yöllä oli kuulemma ollut kauhea myrsky, mitä en ollut huomannut ollenkaan. Nukuin kuin pieni porsas univelkojen takia. Käytiin Lauren kanssa aamuhölkällä koulun ympäri. Stadion menee remonttiin, joten Laure näytti mulle reilun kilometrin mittaisen reitin koulun teitä pitkin. Sitä nitkutettiin muutama kierros.

Meillä oli sovittu lounastreffit kello kahdeksitoista. Alkuperäinen suunnitelmani oli olla ahkera opiskelija ja painaa tutoriaalikysymyksiä pari tuntia aamupäivästä ennen lounasta. Suurin osa asioista elämässä ei mee ihan suunnitelmien mukaan, kuten ei mennyt nytkään. Nukahdin, ah niin mukavalle, sohvalle meidän yhteiseen olohuoneeseen. Heräsin sitten kymmentä yli kaksitoista, kun Laure tuli etsimään mua. Niin mitkä univelat??

En tajua miten on niin vaikeaa kommunikoida englanniksi kun on juuri herännyt päiväunilta. Sanavarasto on valunut aivonesteiden mukana muualle kehoon ja korvien välissä humisee vain trooppinen tuuli. Onneksi olen ainoa suomalainen täällä, niin englantia tulee harjoitettua ihan jatkuvasti. Keskusteleminen sujuu viikko viikolta paremmin, enkä enää pidä jäätävän pitkiä miettimistaukoja. Eikä täällä tarvitse puhua mitään Oxford-englantia. Välillä tuntuu siltä, että mitä kökömmin muodostat lauseita sitä paremmin viesti menee perille.

Matkalla Ang Mo Kion keskustaan soitin äidille pikaisen puhelun. Toivottelin hyvää äitienpäivää ja kyselin kuulumisia. Koira on hyvässä hoidossa. Pallero on madotettu ja menossa kauneudenhoitoon (trimmattavaksi) sekä rokotettavaksi. Autostani on myös pidetty hyvää huolta. Siniseen paholaiseen on tehty vuosihuolto, sekä vaihdettu lamppu, takalasin pyyhkijäsulka ja yks muovinen töpselihärpäke (otti hatkat muuton yhteydessä). Hyvä äiti!

Lounaan jälkeen käytiin supermarketissa ostamassa ruokatarvikkeita. Olin nimittäin luvannut kokata suomalaisen aterian illalliseksi. Laure teki viimeksi ranskalaisia krepeksiä, joten nyt oli mun vuoro antaa näyte suomalaisuudesta. Ensiajatukseni oli: ou mai gaad, Suomi on grillimakkaran ja kaljan maa. Muu ruoka on mautonta mössöä. Asiaa pikkasen vaikeutti muutama tekijä. Meillä ei ole uunia (ei karjalanpiirakoita, karjalanpaistia, makaroonilaatikkoa, kaalilaatikkoa, uunilohta tms). Liha on ihan hiton kallista, koska Singaporessa on possu-/nautafarmit aika harvassa (=niitä ei ole). Kaikkia raaka-aineita ei löydy, ainakaan 10km säteellä (esim. maitorahkaa). Mietin kaikkea karjalainpaistista hernekeittoon. Lopulta päädyin tekemään "kaalilaatikkoa", mutta valmistus tapahtuisi kokonaan kattilassa. Kaupassa ravasin HeVi-osastoa sormet ristissä "pliis myykää kaalia, pliis myykää kaalia". Onneksi löytyi! En tiedä millä oisin korvannu kaalin kaalilatikon teossa. Jälkkäriksi halusin tehdä luumurahkaa, mutta rahkaa on vain joissain spesiaalimyymälöissä. Luovana persoonana ostin soijajogurttimaista mössöä (soy bean curd), joka oli aika edullistakin.

Iltakuudelta siirryin Lauren kämpille. Ruuan valmistaminen sujui loistavasti, vaikka piti soveltaa välineiden ja raaka-aineiden kanssa. Ainoa, missä mentiin metsään oli luumu"rahka". Oikeampi kuvaus olisi "soijapavun makuinen vesisoppa luumuklimpeillä". Kaalilaatikon lisukkeena tarjosin tuoreita Singaporelaisia tomaatteja, ruisnäkkileipää ja mustaherukkahilloa (ei, kaupasta ei löytynyt puolukkahilloa).

Kaalinpilkkomishommissa

Makutuomareina olivat Laure, Jasna, Chaneline, Kristine ja Caroline. Kaksi saksalaista ja kolme ranskalaista. Kaikki pitivät kaalimössöstä todella paljon. Mielestäni mössö onnistui hyvin ja luulen, että eivät ainakaan paljoa valehdelleet. Jokainen otti lisää, eikä padallisesta jäänyt paljoakaan tähteeksi nälkäisen tyttölauman jälkeen. Luumulima sai myös kehuja raikkaudesta, mutta oikeasti se oli aika hirveää. Soijapavun maku tunki läpi liikaa. Ihan sama, kukaan ei kuitenkaan poistunut nälkäisenä. Seuraavaksi vuorossa on saksalaiset! Mitähän schnitzeliä ne meinaa vääntää. 

Apukokki Laure sekoittelee kaalipataa

Hämmentävä luumulima

Suomalaista kulttuuria. Koskenkorva puuttuu...

Vietnamilainen perjantai

Alkuun kuvatodiste keskiviikon teekutsuista. Tapahtuma tuntui tosi viralliselta, kun istuttiin edustuspöydän ääressä ja maiden liputkin oli pistetty esille. Meininki oli vähän jäykkää, koska kukaan ei oikein tiennyt kuinka rennosti uskalsi ottaa.

Welcoming Tea

Eilen iltapäivällä lähdin suoraan koulusta Bugikseen tapaamaan J:tä. Löydettiin toisemme alkuvaikeuksien jälkeen. Miten mä onnistun vieläkin hukkaamaan itseni tässä pikkiriikkisessä saarikaupunkivaltiossa. Ihan  ensimmäinen missio oli hankkia mulle jatko-osat Nälkäpeli-kirjasarjaan. Luin ykkösosan loppuun viikko sitten ja todellakin halusin lukea myös kakkosen ja kolmosen.

Ilmeestä ei tarvi sanoa mitään...

Kirjakauppa oli ihana. Olisin voinut ostaa sen tyhjäksi. Ois mielenkiintosta lukea mm. "Why men fall in love with bitches?", tositarina Balin vankilasta tai "How to get everything you want without asking?". Monena yönä kumuloituneet univelat painoivat päälle, ja jouduttiin lähtemään kirjamyymälästä etsimään mulle pelastusta. Starbucks coffee tarjosi lääkkeen: iso maitokahvi ilman sokeria. Piristi kummasti.

Kofeiinia kehoon

J ja sen vakio: vihreä tee jäämössöllä

Bonjour monsieur (bönzöör mösjöör)

Starbucksin terassin nurkassa istui kiinalaisperhe, vähän vanhempaa sukupolvea. Ne supatteli keskenään ja tuijotteli meitä. En tiedä mikä oli ongelma, koska toisella puolella istui prostituoidun näköisiä (=hirveesti meikkiä, nahkamekko, puoleen reiteen nahkabootsit, verkkosukkahousut jne.) meikkimyymälätyöntekijöitä. Mut kai mä olin sit jotenki silmiinpistävämpi. Oon tottunu olemaan tuijottamisen kohde täällä, enkä enää ees jaksa huomata kaikkia pällistelijöitä. 

Ruokaa etsimässä

Lettikampaus

Kun oltiin J:n kanssa tarpeeksi kauan apinoitu kahvilan tiloissa, lähdettiin lampsimaan bussipysäkille. Päivän pääohjelma oli vietnamilainen ruoka vietnamilaisessa ravintolassa. Olin aikaisemmin pyytänyt nähdä Singaporen köyhempiä alueita. Ilokseni bussi huristeli sellaisen läpi reitillään Paya Lebariin. En jotenkin jaksanut uskoa, että on olemassa maa, joka on pelkkää ostoskeskusta, foodcourtia, talouskasvua, intohimoista koulutusta ja turismia. Jokaisella valtiolla on ei-niin-mediaseksikäs puolensa. Halusin omin silmin nähdä Singaporen huonompiosaisten (joita luulin yhtä harvinaisiksi kuin hobitteja)  asuinympäristön. Alue ei ollut niin kiillotettua tai tavarantäyteistä kuin mihin olin tottunut. 

Nälkäiset lapset bussissa

Iltaruuhka

Vietnamilainen ravintola oli vähän piilossa, mutta siellä oli silti muitakin kuin paikallisia ruokailijoita. Valitsin meille ikkunapaikan, josta voi stalkata ohikulkevia ihmisiä. Menua tutkiskeltiin hartaudella. J suositteli mulle ruokia, joten niillä mentiin. Olin varautunut ruokahetkeen jättämällä itseni sopivan nälkäiseksi, mikä kannatti, koska maistoin vähän kaikkea.

Ravintolan ilmastointi oli jääkylmällä.
Onneksi olin varautunut KL:stä ostamallani huivilla.

Menu

Chutchut - kotiloita, joista imettiin sisus. Slurpsis!

Fresh spring rolls - tuorerullia

Beef noodle soup - lihakeitto nuudeleilla ja kasviksilla

Spicy Mango salad - tulinen mangosalaatti

Vietnamese tea - vietnamilaista teetä

Fresh spring rolls

Kääryleissä oli sisällä kasviksia ja katkarapuja. Dippinä tulinen ja pähkinäinen herkkumössö! Aion tehdä näitä ite kun palaan Suomeen. Kääryleet on kääritty riisipaperiin tms. viritykseen.

nam!

Ylimpänä chutchutit, joiden syömiseen menee enemmän energiaa
kuin niistä saa. Alempana mangosalaatti, jota haluan toistekin.

Liha&nuudelisoppa

Ystäväni ei oikein siedä tulista ruokaa

Kun oltiin saatu sulateltua tarpeeksi, hypättiin taas bussiin. Oltaisiin haluttu mennä rannalle, mutta koska oli jo pimeää mentiinkin syömään lisää. Jogurttikahvila myi erimakuisia vähärasvaisia jogurtteja. Ensin otetaan purkki, johon saa itse annostella pehmiskoneen näköisestä masiinasta haluamaansa laatua jogurttia. Seuraavaksi valitaan lisukkeet. Itse otin litsijogurttia ja lisukkeiksi mysliä, passionhedelmää ja yoghurt bursteja (pieniä palleroita, jotka poksahtaa kun niitä puraisee).

Oli tääkin nam, vaikka ilmeeni on kuin durianin maistanut.

Opiskeltiin suomea ja vietnamia sekä tehtiin taidetta.

Taidepläjäys

Ei oo kaikki nuudelit kulhossa. Ei haittaa.

Seura tekee kaltaisekseen 1/2

Seura tekee kaltaisekseen 2/2

Jogurttikoneet

Saatiin muuten opiskelija-alennusta ja kanta-asiakaskortit

Tulin varmaan viimeisellä perjantaibussilla kotiin. Nukahtelin kokoajan, mut onneksi mun piti poistua vasta päätepysäkillä, niin en nukkunut ohi. Kotiin kävellessäni törmäsin Laureen, joka oli onnistunut saamaan alennusta juoksukengistä tavallisesta kaupasta (ei siis mistään kojusta). Ranskalaiset.... Kaaduin raatona sänkyyn.

Tänä aamuna mulla oli armoton herätys jo seitsemältä. Ehdin syödä vähän ja kasata kamani ennenkuin lähdin thainyrkkeilemään. Olin ottanut tälle aamulle ryhmätunnin, joka ei varsinaisesti ollut mikään ryhmäsessio. Mulla oli oma yksityisopettaja, mutta paikalla oli muitakin. Kaikilla oli omat valmentajansa opettamassa. 

Alkulämpöjen jälkeen otettiin viis tiukkaa erää potkutyynyjä ja pistareita. Seuraavaksi painittiin, mikä oli tosi siistiä. Oon kuulemma niin vahva, että ens kerralla mä saan vastaani viis miestä. Tiiän kuitenki, et puristan ihan turhaan ihan liikaa. Kiinalaisukko on yrittäny opettaa mulle enemmän teknisiä painijuttuja. Ne ei vaan tuu ihan selkäytimestä kun vastassa on iso mies, joka heittelee mua kuin ryynipussia. Tällä kertaa vastassa oli pieni mies, mutta sitäkin vahvempi. Viimeiseksi tehtiin vatsajumppaa. Opastajani kehtasi vielä kysyä, että kolme vai kaks sarjaa kutakin liikettä. Tottakai mä sanoin kolme, vaikka vatsamakkaroita poltteli jo ensimmäisen jälkeen.

Kello ei ollut paljoa yli kymmenen kun mun treenit oli ohitse. Jäin seuraamaan muita treenaajia ja ottamaan aurinkoa. Juttelin vetäjien ja yhden oppilaan kanssa. Mies/poika oli tosi taitava, joten kyselin vähän hänen thaikkutaustaansa. Useampia vuosia harrastanut, mikä näkyi. Salilla käy paljon kuntojumppaajia, aloittelijoita ja ihan vaan fiilispohjalta harrastavia. Joukosta erottaa, jos joku on menettänyt sielunsa thainyrkkeilylle. Asenne ja tekemisen meininki on ihan eri luokkaa. Luulin muuten sitä oppilasta 25-28-vuotiaaksi, mutta "mies" olikin 17. Se taas luuli mua alle kakskymppiseksi. Ollaan kuitenkin molemmat länsimaalaisen näkösiä, koska hän tulee Australiasta.

Aasialaiset yleensä näyttävät lapsilta, vaikka ikää ois jo lähemmäs kolme- tai jopa neljäkymmentä vuotta. Tänään sain tietää, että pistarinpitäjät/opettajat salilla on ikäluokkaa 22-26. En ois ikinä uskonu, koska he näyttävät enemmänkin teini-ikäisiltä. Toisaalta, enpä ois uskonu salin omistajastakaan, että se on 55-vuotias. Kyseessä on kuitenkin raudanluja ja tarvittaessa pahapäinen kiinalaisukko. Thaimaalainen valmentaja on jotain nelisenkymmentä. Luulisin.... 

Hengailin treenin jälkeen salilla pari tuntia. Ilma oli niin upea, joten istuin auringossa ja seurailin valmennusta. Välillä Master Chan heitteli jotain omaa huumoriansa. Sain kutsun juhlimaan kiinalaista uutta vuotta sen kämpille muiden oppilaiden kanssa, sitten kun sen aika on. Kaiken lisäksi se tykkää nipistellä mua poskista. Samalla tavalla kuin vanhemmat ihmiset nipistää pikkulapsia (tuitui ompas söpö). Siis sama mies, joka hakkaa mua pistareilla vatsaan ja kylkiin sekä huutaa "Do it!", jos meinaa tahti hiipua... Sen mielestä mulla on söpö pullukkanaama, varsinkin kuin hymyilen. Thainyrkkeilijät on outoa porukkaa (liikaa iskuja päähän?), mutta viihdyn salilla kuin kotonani.

Seuraavaksi ois läksyjen vuoro. Tälle viikonlopulle on paljon tehtävää, varsinkin opiskelujuttuja. Yritän tänään vielä käydä juoksemassa illalla, jos en oo nukahtanut keskelle koulukirjoja iltakuuteen mennessä. Saatiin tänään sähköpostiin viesti, että juoksustadion menee remonttiin kolmeksi kuukaudeksi. En haluu juosta sisäradalla, joten pitää varmaan sykkiä menemään asfalttiteitä pitkin. Singapore -ikuisen remontoinnin ja rakentamisen maa.

ps. tasan kuukauden päästä matkustan thaikkucampille Phukettiin. NIIN SIISTII!!!