JIHAA!! Mulla oli tänä aamuna Supply Chain Forecastingin koe, johon valmistautuminen aiheutti mulle hiustenlähtöä ja vatsahaavan alun. Koe meni yllättävän hyvin ja jäi vielä viisi minuuttia aikaa tarkistuslaskea mun deseasonalized ennustukset ja seasonal factorit. Kun opettaja oli kerännyt paperit, esitin kaverin kanssa pienet voitontanssit ihan vaan sen kunniaksi, että selvittiin koettelemuksesta. Mä oikeesti inhoan tota kurssia, eikä mulla oo mitään hajua mistään logistiikkajutuista, mutta jotenkin sain opeteltua vaadittavat asiat. Katotaan sit loppukokeessa, että irtooko voitontanssi vai käynkö vaan hakemassa litran soijamaitoa kaupasta ja upotan tenttistressini siihen.
Aikasemmin oon nähny välillä singaporelaisten lukevan koulukirjoja samalla kun ne matkustaa metrolla. Ajattelen, että mitä järkeä. Tuskin mitään jää päähän kun samalla kuuntelee musiikkia ja metrokuulutuksia. Junan vaihtaminenki häiritsee keskittymistä varsinkin, jos on vaan 10-15min samalla linjalla. Piti sitten nöyrtyä ite. Otin logistiikan kirjan treenimatkalle mukaan, ja lueskelin sitä metrossa sekä salilla ennen treenejä. Täytyy todeta, että kyllä siitä oli hyötyä. Enää en naureskele metro-opiskelijoille. Treenitkin meni ihan hyvin, kun Economic Indicators ja muut ulkoa opeteltavat listat sai mun ärsytysmittarit täysille. Purin opiskeluraivon ja -turhautumisen padeihin ja säkkiin.
Maanantain Change & Diversity oli suht helppo. Mulla vaan loppu aika kesken, kun jokaikinen tehtävänanto pyysi listaamaan ja selittämään. Siinä sitten seliseliselittelin niin, että vikaa vastausta en ehtiny perustella, vaan listasin vaan juttuja. No kaipa siitä jotain säälipisteitä heruu.
Mikähän siinä on, että ennen kokeita mulla on hirveä paniikki päällä: en osaa mitään, mikään ei jää päähän, mistään ei tuu mitään ja haluun vaa hyppää ikunnasta ulos. Sitten saan koepaperin nenän eteen ja alan vaan täyttämään sitä. Ajatusvirta menee näin: "Eka kysymys on yleensä helpoimmasta päästä, samoin seuraava. Okei kolmaskin sujui, mutta kyllä tää tuuri kohta kääntyy. No oonhan mä jo puoleenväliin ehtiny vastaamaan ihan sujuvia tarinoita." Lopulta oon vastannu kaikkeen ja ihan hyvinhän se meni. Tän jälkeen mut valtaa suunnaton helpotuksen tunne ja multa irtoaa enemmän tai vähemmän katsojaystävällinen voitontanssi. Miksen vaan voi olla panikoimatta, lukea ja tehdä sen pirun kokeen? Miks pitää käydä läpi kuluttava tunneskaala itsemurha-ajatuksista uudelleensyntymiseen? Vain mun aivokemia tietää vastauksen.
Liang Wei (edellisellä salilla tutustuttiin) lupas tulla moikkaa mua tänään treenien jälkeen. Toivottavasti se suostuu lähtee syömään johku, koska 30-60min treenien jälkeen mä oon nälkäinen kuin Thaimaan katukoira. Keskustele siinä sitten henkeviä, kun voisit vaikka repiä seinälaastia mahantäytteeksi.
Huomenna on suunnitelmissa mennä elokuviin Juliennen kanssa. Tuntuu ihan luksukselta kun pääsee näkee kavereita. Toivottavasti ehdittäis käymään Orchardilla. Haluaisin pyörähtää yhdessä vegaanikaupassa. Jos siellä on ravitsemuksellisesti tähdellistä ostettavaa, niin voisin ottaa mukaan Thaikkuihin. Viime reissulla seurasin Jordanin kamppailua ruuan löytämisen suhteen. Ekan viikon se eli vissii pelkästää riisillä ja kasviksilla. Ainakin protskujuomajauhetta otan mukaan. Vitamiinit ostan mun luottoapteekista (myyjä tuntee mut jo kun ravasin viimeks siellä varmaan joka päivä... joskus kahdesti päivässä.).
Nyt mä rupeen siivoomaan. Oon katellu ihan liian pitkään rasvakäristysroiskeista keittiöntasoa ja pölysiä lattioita. Suurin osa kokeista on ohi, niin uskallan uhrata aikaa kämpän kiillottamiseen. Voinhan nauttia puhtaudesta jopa viikon. Sitten lähden THAIMAAHAN.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti