torstai 10. toukokuuta 2012

Gaga-kuume

Tänään on virallisesti enää kolme viikkoa siihen hetkeen kun näen Lady Gagan livenä. Voi kuinka sitä oonkaan odottanut! Gaga esiintyy myös Suomessa kesällä, mutta koska mä oon täällä niin evvk joku suomikeikka. Aiemmin (Pokerfacen ja Just Dancen aikoihin) pidin Lady Gagaa ihan semihyvänä artistina, enkä hinkunut sen kahdelle ensimmäisen Suomen keikalle ollenkaan. Viime kesänä rakastuin siihen musiikkiin ihan täysillä.

Yöunet ovat jääneet taas vähän liian vähiin. Valvoin eilen liian pitkään minusta johtumattomista syistä ja tänä aamuna heräsin 6.30 juoksulenkille. Piti ehtiä baanalle ennen kuin auringonnousu on liian pitkällä, koska nahka on nyt vähän arka UV-säteilylle. Oon siis zombi-vaihde päällä jälleen. Asiaan ei ole luvassa helpotusta vielä ensi yönäkään. Kuulostan tosi kiireiseltä, mut en mä oikeesti oo. Aikataulutus ja ajankäyttö ei vaan oo mun vahvuuksia.

Tänään koulua oli ilokseni vain puoli tuntia. Tutor-tunnit on siirretty perjantaille ja rahotuksen luennoitsija kärsi puolen tunnin mittaisesta ongelmasta kuvanheittimen kanssa, niin tyngäksi jäi koulupäivä. Lounastin Nadjan kanssa ja keksittiin lähteä elokuviin vielä tänään. Nadja on toimintaleffojen ystävä, toisinkuin muut saksalaistytöt, joten hän oli todella ilahtunut minunkin mieltymyksistä vähäpukeisiin, lihaksikkaisiin ja kuolemattomiin hollywoodmiehiin. Ennen leffanautintoa olisi tiedossa potkunyrkkeilyä (JEE) ja läksyjä (not-so-jee..).

Oon myös leikkiny kodinhengetärtä tänään. Kuurasin kylppärin pönttöineen ja lavuaareineen. Hinkutin suihkupuolen lattiaa ja seiniä juuresharjan kokoisella apuvälineellä. Oonkin tosi tyytyväinen kun kylpyhuone ei haise enää sademetsän ja mutapellon sekoitukselta vaan puhtaalta. Pesukoneessa on pyörimässä tän päivän kolmas koneellinen pyykkiä ja makkarin lattiankin lakaisin.

Korviini on kantutunut huhuja ja vähän vankempiakin kertomuksia vaihtareiden tulehtuneista väleistä. Toiset bailaa arkisin aamuun asti yleisissä tiloissa, mikä herättää "kunnon" opiskelijat kesken yöunien. Viime yönä on ollut kunnon riita pystyssä: humalainen wc:n etsijä vs. paniikkiherännyt vaihtari. Toinen tapaus on eräs henkilö, joka tupakoi sisällä (kiellettyä), huudattaa yhteistä ilmastointia 24/7 (kallista) ja ottaa maratonmittaisia suihkuja (kallista, ärsyttävää ja epäekologista). Alkuviikosta parin tytön jakama kylppäri oli sotkettu ulkopuolisten toimesta (asunnossa yhteinen keittiö ja olohuone, johon avautuu makuuhuoneet. Yleensä asunnossa jokaiseen makkariin kuuluu oma kylppäri ja tän yhdistelmän jakaa kaks asukasta.). Eli todennäkösesti sotkijat on ollu kämppikset, mutta milläs todistat. Aamulla kuulin myös, että yksi vaihtaripoitsu on sairaalassa, koska sai kaljapullosta päähän viime yönä baarissa. Ihan hirveetä draamaa siis! Jännityksellä odotan jatkoa. Nyt on kuitenkin vasta torstai.

3 kommenttia:

  1. Hahaa! Siellähän on jännempää kuin Salkkareissa konsanaan :D

    VastaaPoista
  2. Siellä on draamaa vaikka kuinka! :D
    Onko siellä sallittua juua asuntolassa? Toennäkösesti ei ole?
    Täälläki porukalla on "nukkumaanmenoaika" yleensä kaheltatoista ja siihen asti ei välitetä kuinka kovaa puhutaan käytävissä. Ja pienempiä yllätyksiä tulee aina välillä vastaan. Ei siinä että ensin pöllithän nakit avatusta paketista, sen jälkeen avaamattomasta, sitte viiään hillot ja heitetään hyviä ruokia roskiin ni eilen joku oli ottanu minun pyykinkuivaustelineen käyttöön, vaikka siinä oli minun vaatteita kuivumassa :D Hemmetti, kuivaan sitte kaikki treenikamppeetki huoneessa tästälähin ja vien telineen käytävälle vain ko son ihan täys. Hohho.

    VastaaPoista
  3. Katja: no kyllä! Enkä ees kaikkia likasia yksityiskohtia kehtaa kirjottaa tänne. xD

    Anu: kyl täällä saa juoda viinaa. :D Mut eipä kuulosta kauheen kivalta toi meininki teidän asuntolassa. :(( Meilläki on "hiljaisuus" mut ei sitä kukaan noudata..

    VastaaPoista