Suomiruokaa

Sunnuntaiaamu oli pilvinen. Yöllä oli kuulemma ollut kauhea myrsky, mitä en ollut huomannut ollenkaan. Nukuin kuin pieni porsas univelkojen takia. Käytiin Lauren kanssa aamuhölkällä koulun ympäri. Stadion menee remonttiin, joten Laure näytti mulle reilun kilometrin mittaisen reitin koulun teitä pitkin. Sitä nitkutettiin muutama kierros.

Meillä oli sovittu lounastreffit kello kahdeksitoista. Alkuperäinen suunnitelmani oli olla ahkera opiskelija ja painaa tutoriaalikysymyksiä pari tuntia aamupäivästä ennen lounasta. Suurin osa asioista elämässä ei mee ihan suunnitelmien mukaan, kuten ei mennyt nytkään. Nukahdin, ah niin mukavalle, sohvalle meidän yhteiseen olohuoneeseen. Heräsin sitten kymmentä yli kaksitoista, kun Laure tuli etsimään mua. Niin mitkä univelat??

En tajua miten on niin vaikeaa kommunikoida englanniksi kun on juuri herännyt päiväunilta. Sanavarasto on valunut aivonesteiden mukana muualle kehoon ja korvien välissä humisee vain trooppinen tuuli. Onneksi olen ainoa suomalainen täällä, niin englantia tulee harjoitettua ihan jatkuvasti. Keskusteleminen sujuu viikko viikolta paremmin, enkä enää pidä jäätävän pitkiä miettimistaukoja. Eikä täällä tarvitse puhua mitään Oxford-englantia. Välillä tuntuu siltä, että mitä kökömmin muodostat lauseita sitä paremmin viesti menee perille.

Matkalla Ang Mo Kion keskustaan soitin äidille pikaisen puhelun. Toivottelin hyvää äitienpäivää ja kyselin kuulumisia. Koira on hyvässä hoidossa. Pallero on madotettu ja menossa kauneudenhoitoon (trimmattavaksi) sekä rokotettavaksi. Autostani on myös pidetty hyvää huolta. Siniseen paholaiseen on tehty vuosihuolto, sekä vaihdettu lamppu, takalasin pyyhkijäsulka ja yks muovinen töpselihärpäke (otti hatkat muuton yhteydessä). Hyvä äiti!

Lounaan jälkeen käytiin supermarketissa ostamassa ruokatarvikkeita. Olin nimittäin luvannut kokata suomalaisen aterian illalliseksi. Laure teki viimeksi ranskalaisia krepeksiä, joten nyt oli mun vuoro antaa näyte suomalaisuudesta. Ensiajatukseni oli: ou mai gaad, Suomi on grillimakkaran ja kaljan maa. Muu ruoka on mautonta mössöä. Asiaa pikkasen vaikeutti muutama tekijä. Meillä ei ole uunia (ei karjalanpiirakoita, karjalanpaistia, makaroonilaatikkoa, kaalilaatikkoa, uunilohta tms). Liha on ihan hiton kallista, koska Singaporessa on possu-/nautafarmit aika harvassa (=niitä ei ole). Kaikkia raaka-aineita ei löydy, ainakaan 10km säteellä (esim. maitorahkaa). Mietin kaikkea karjalainpaistista hernekeittoon. Lopulta päädyin tekemään "kaalilaatikkoa", mutta valmistus tapahtuisi kokonaan kattilassa. Kaupassa ravasin HeVi-osastoa sormet ristissä "pliis myykää kaalia, pliis myykää kaalia". Onneksi löytyi! En tiedä millä oisin korvannu kaalin kaalilatikon teossa. Jälkkäriksi halusin tehdä luumurahkaa, mutta rahkaa on vain joissain spesiaalimyymälöissä. Luovana persoonana ostin soijajogurttimaista mössöä (soy bean curd), joka oli aika edullistakin.

Iltakuudelta siirryin Lauren kämpille. Ruuan valmistaminen sujui loistavasti, vaikka piti soveltaa välineiden ja raaka-aineiden kanssa. Ainoa, missä mentiin metsään oli luumu"rahka". Oikeampi kuvaus olisi "soijapavun makuinen vesisoppa luumuklimpeillä". Kaalilaatikon lisukkeena tarjosin tuoreita Singaporelaisia tomaatteja, ruisnäkkileipää ja mustaherukkahilloa (ei, kaupasta ei löytynyt puolukkahilloa).

Kaalinpilkkomishommissa

Makutuomareina olivat Laure, Jasna, Chaneline, Kristine ja Caroline. Kaksi saksalaista ja kolme ranskalaista. Kaikki pitivät kaalimössöstä todella paljon. Mielestäni mössö onnistui hyvin ja luulen, että eivät ainakaan paljoa valehdelleet. Jokainen otti lisää, eikä padallisesta jäänyt paljoakaan tähteeksi nälkäisen tyttölauman jälkeen. Luumulima sai myös kehuja raikkaudesta, mutta oikeasti se oli aika hirveää. Soijapavun maku tunki läpi liikaa. Ihan sama, kukaan ei kuitenkaan poistunut nälkäisenä. Seuraavaksi vuorossa on saksalaiset! Mitähän schnitzeliä ne meinaa vääntää. 

Apukokki Laure sekoittelee kaalipataa

Hämmentävä luumulima

Suomalaista kulttuuria. Koskenkorva puuttuu...