sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Viikonlopputohinoita

Perjantaina vaihtarit oli kutsuttu tervetuliaispippaloihin. Meille laulettiin ja soitettiin musiikkia livenä. En voi uskoa miten niin pienestä tytöstä voi lähteä niin vahva ääni. Tarjolla oli myös ruokaa kuten esimerkiksi perunasalaattia.

Laure, Jasna, Nefissa ja Kristine





Ruokajono



Carinalla (oik.) oli viime viikolla synttärit,
joten Claire (kesk.) oli järkänny synttärikakkua


Mun pari korealaista kämppistä: Da Jeong & Da-Jeong.


Livemusaa. 


Soittajapoika

Lauantaina puolen päivän jälkeen nappasin Nadjan (saksa) mukaani ja lähdettiin rannalle. Tavattiin rakas vietnamilainen ystäväni Harbourfrontin asemalla. Ostettiin liput Song of the seas -näytökseen ja lähdettiin sentosa expressillä rannalle. Mentiin samalle hiekkaläntille, jossa olin itse ollut pari viikkoa takaperin. Meitä oltiin peloteltu, että ranta on ruuhkaisa viikonloppuisin. Luultiin, että ihmiset grillailee siellä ihan vieri vieressä ja hiekkaa tuskin näkee ihmismassan alta. Onneksi oltiin väärässä. Mun mielestä auringonottajien joukko oli todella pieni. Valittiin makuupaikka palmupuiden varjojen alta.

















Enkä edes polttanut itseäni, vaikka nukahtelin aurinkoon. Kevyesti meillä vierähti viis tuntia vaan makoillessa. Auringon ruvettua laskemaan nälkä iski. Toivottiin löytävämme muutakin kuin mäkkiruokaa turistiparatiisista. Tuttu ja turvallinen Koufu foodcourt palveli tarpeitamme.



Coconut
Ruuan jälkeen pyörittiin vähän rannalla ja otettiin kuvia. Meillä oli liput vasta 8.40 alkavaan näytökseen, joten tapettiin aikaa ihailemalla auringonlaskua ja iltamaisemaa.



J, Nadja ja minä








The southern most point of continental Asia


J näyttää ihan merenneidolta tässä








Nappasin merenneidon


Iltameri ja laivojen valot
Song of the sea oli teknisesti huikea. Juoni oli ihan hirveä, mutta kohdeyleisö on pikkulapset niin eipä mitään kauheaa draamaa voinut olettaakaan. Vesisuihkuihin oli heistettu valoja. Vesisumuun muodostui liikkuvia kuvia: tanssivia kaloja, prinsessoja, tulivuoria jne. Lisäksi pyrotekniikkaa oli käytetty ja välillä kuumotti ihan yleisössä asti.


Song of the sea

Tänäaamuna heräsin vasta puolilta päivin. En muista millon viimeksi olisin nukkunut ilman herätyskelloa. Ehkä kolme viikkoa sitten. Tiukka thaikkutreeni ja valvomiset tuntu kropassa, joten tänään on mun "älä tee mitään"-päivä. Kirjottelen blogia, yritän taas tehdä vähän läksyjä ja datailen. Illalla mennään Anjan ja Nadjan kanssa syömään ja elokuviin. Ihanan lepposa päivä. Jaksaa taas ensi viikolla painaa.



2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ja näyttää niin uskomattoman ihanalta viikonlopulta ^^
    Ei varmaan tuntunu tänä vkl että olis opiskelemaan tullu ollenkan :D Sellaset fiilikset on ihan mahtavia!

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä mahtava viikonloppu. :) Näitä lisää. Ei ollu joo mitää perus opiskelijaelämää.. :D

    VastaaPoista