torstai 26. heinäkuuta 2012

Syvällistä ajattelua

Söin just sushia ja join yrttiteetä, niin jaksan kirjottaa syvällistä tekstiä.

Kun katson taaksepäin aikaa ennen vaihtoa, mun unelmaelämä oli erilainen kuin nyt. Lappeenrannan opiskelijasolussa katselin Juttadiettiä telkkarista, kävin koulussa (paitsi joskus en :D ) ja treeneissä sekä häiriköin Jennaa, joka sopivasti asu tien toisella puolella. Mun suuria tavotteita elämässä oli valmistua koulusta, tehä töitä pari vuotta ja hakea yliopistoon. Siinä sivussa oisin treenannut thaikkua ja kasvattanut koiranpennusta mukavan harrastuskaverin (rotu vielä epäselvä). Jossain vaiheessa olisin muuttanut Tampereelle ja ostanut talon isolla pihalla (alle 10km kaupunkiin/kauppaan, mutta tarpeeks kaukana naapureista ettei tartte ikkunasta katella toisten taloo sisälle...). Sitten eläisin onnellisena elämäni loppuun asti. Ehkä jotai naimisiinmenoa ja lapsia, jos semmosta sattuis eteen.

Nyt oon maailman toisella puolella ja uudenlaiset ajatukset ovat tulleet seurakseni. Mä en voi ottaa koiraa, koska sit en voi lähtä esim. kuukaudeks Thaimaahan treenaamaan ja makaamaan biitsille. Mä en halua ostaa taloa isolla pihalla, koska sit en voi esim. häipyä taas maailmalle X-ajaksi (1kk>X<50 vuotta). Miksi mä treenaan thaikkua? Tuleeko musta joku maailmanmestari? Tuskin. Hyvä, että joku päivä ottelen edes SM-karsinnoissa... Opiskelenko mä oikeaa alaa? Mä tykkään ihmisistä. Mulla on välillä ihan yksinäinen olo, jos mun kovaääniset ja "rasittavat" kämppikset on huitelemassa liian pitkään jossain. Jos mun tulevaisuus on istua tilitoimistossa tai yksin kotona tietokoneen ääressä, niin en tiedä onko se mitä haluan. Lisäks mun elämässä on pari muutaki huomioonotettavaa asiaa, ennenkuin voin vaan huidella menemään. Oon ennenki tehny hyviä suunnitelmia, mut ne muuttuu viiden sekunnin välein ku saan parempia ideoita.

Noh, toistaiseks mä vaan oon ja nautin. Mun ei tarvi ostaa taloa tänään eikä huomenna. Tykkään thainyrkkeilystä eli voin tehdä sitäkin, vaikkei musta ikinä mitään supertaistelijaa tulisikaan. Jesse the dog on toivottavasti hengissä vielä vuosienkin päästä, niin voin rutistella sitä pahemman koirakuumeen iskiessä. Laskenta on ihan kivaa ja koulun käyn loppuun eniveis, joten siitäkään tarvi ottaa päänsärkyä. Näitä murehdin sit joskus kun on aika. Nih!

Oispa mulla rusinapaahtoleipää ja kuplateetä (milk tea with pearls). Kuolisin onnesta!




2 kommenttia:

  1. "Söin just sushia ja join yrttiteetä, niin jaksan kirjottaa syvällistä tekstiä."

    Loisto :D Joo, voin sanoa että koko ajan ne ajatukset muuttuu ja kehittyy. Itellä tuo omakotitalo isoineen pihoineen kuuluu suunnitelmiin (luulisin.. vuokralla en ainakaan aio asua hela tiden minimini kämpässä), mutta myös thaikkulomailu on tulevaisuuden suunnitelmissa! Katotaan miten asiat lutviutuu ;)

    -Anü

    VastaaPoista
  2. Ahaha ei vidu meinaa loppuu kunto ku vastaan näihi sun posteihi. xD

    Sushi saa mut aina vähän syvälliselle tuulelle ja siihe ku lisää viel yrttiteen ni ollaa jo lähellä Nirvanaa.

    Mä en jaksa huolehtii mun tulevaisuudesta hirveesti. On jotain asioita, mitä tiiän et _KU_MÄ_HALUUUUN_ esim. thaikkuilla Thaimaassa. Ni niitä sitten teen. Nih! :D Kunhan ei nyt ihan pummiks heittäydy ni ei täs tarvi mitää turhia stressata.

    VastaaPoista