Treenattiin Novenan salilla lauantaina ja maanantaina. Jordan oli erittäin skeptinen. Lopullinen tuomio oli samansuuntainen kuin omatkin ajatukset kyseisestä salista. Treenailu kävi kuntoilusta, mutta thainyrkkeilyksi sitä ei voi kutsua hyvällä tahdollakaan.
Sunnuntaina nukuttiin pitkään. Päivä meni syödessä ja rentoutuessa. Käytiin katsomassa elokuvissa Looper. Jos ei yhtään tykkää skifeilystä, niin jätä tämä leffa väliin. Looper kertoo tulevaisuuden järjestäytyneestä rikollisuudesta, aikamatkailusta ja yliluonnollisista voimista. Aika spede elokuva, mutta hyvin jaksettiin katsoa. Pointsit päähenkilölle, joka oikeesti halus tappaa tulevaisuusminänsä.
Traileri:
Tiistaiaamuna heräsin viideltä hyvästelemään Jordanin. Piirsin sille reittiohjeet, joiden avulla se selviää metrolla lentokentälle. Se ei huolinut mua saattajaksi, joten kartta oli vähintä mitä saatoin tehdä. Lento Phuketiin oli myöhässä, mutta lopulta Jordan pääsi perille ja ehti vielä Sinbin iltatreeneihin. Viisi viikkoa, niin kohtaamme jälleen. Tällä kertaa Thaimaassa.
Loput ruokakuvat meidän vikoilta päiviltä:
![]() |
Chicken rice, chicken satay and beef. Kaikki vegaania! |
![]() |
Munakoisoa, ladyfingersejä, kurpitsaa ja feikkikalaa. |
![]() |
Vegan Chicken Korma ja carrot cake |
![]() |
Ananas Prata |
![]() |
Agar-agar |
Mä jatkan ihan mielelläni vegelinjalla, vaikka Jordanin aiheuttama sosiaalinen paine on poistunut. Eläinten oikeudet täällä Aasiassa on vielä surkeemmat kuin Suomessa, mikä pistää vähän miettimään lihansyöntiä. Näin Jordanin avustuksella, kuinka helppoa valintojen tekeminen on varsinkin Singaporessa. Täältä löytyy niin paljon halpoja vaihtoehtoisia proteiininlähteitä, että lihan hylkääminen on ollut helppoa. Ettei äiti siellä ruudun takana hermostu, niin pitää mainita vitamiinien syönti tähän väliin. Vedän multivitamiinia ja rautalisää. Ei pitäs anemian tai keripukin iskeä.
Haluaisin syödä enemmän marjoja, mutta ne on kaikki rahdattu USAsta. Suomen mansikat ja mustikat mielessäin jätän jenkkimarjat kaupan hyllylle. Mitään järkee syödä maailman toiselta puolen tulleita ylihintaisia pensasmustikoita. Lisätään tähän vielä mun hiilarikammo, eli kaikki mikä sisältää sokeria ja vehnäjauhoa on pannassa, niin johan saa miettiä, että mitä söis. Ehdotuksia otetaan vastaan. Toistaseks oon syöny sieniä, mungopapuja, linssejä, pähkinöitä, kauraa, soijamaitoa, tofua, hedelmiä (ananasta varsinkin nam nam) ja kasviksia. Joskus syön riisiä, mutta nuudeleita koitan välttää. Nekin on vehnäjauhoo.

Eikö siellä ole riisinuudeleita?
VastaaPoistaOnhan sitä hiilaria paljon, varsinki valkosessa riisissä ja jos syö kasviksia, mitkä on jossain liemessä; öljyä, majoneesia, kastiketta tms. niin voi noussa äkkiä piilorasva ja hiilarikäyrät yläkanttiin :E
Se on kyllä vaikea vältellä hiilareita. Tuoreet hedelmät on hyvä, mutta kuivatuissa on tosi paljon sokeria! Sitä ei tajua ko semmosia napostelee, että siinähän on joku kokonainen hedelmä kuivatettu rusinaksi :D Kaikki sokerimäärät siinä. Huhu.
Mieki koitan treenailla jaksamisten ja olojen mukaan. Varauimarengas on vain alkanu kasvaa, että asia alkaa mennä vakavaksi. Tämä vaatii kohta jo raakoja toimenpiteitä :D
No on varmaan, mutkun sitä piilohiilariakin tulee syötyä ni en ehdoin tahdoin halua vetää nuudelia ku en sitä kaipaa. :D
VastaaPoistaMennää Anu hei Thaimaahan rasvaimuun eikä mihkää thaikkuleirille, ni tulee näkyviä tuloksia. :D Sit väitetää kaikille, että treenattii vaa iha vitun kovaa.