perjantai 8. maaliskuuta 2013

Lähtölaskenta

Perjantaista lähtien oon treenannu kahdesti päivässä. Siinä välissä syön ja nukun. Zoey oli Thaimaassa jo valmiiksi. Sen kanssa hengailun jonkun verran. Zoeyllä oli hotellihuone vähän hienommasta paikasta. Niillä oli myös uima-allas, johon sain kutsun pulahtamaan aamutreenien jälkeen. Kuka voi kieltäytyä? Polskuteltiin menemään jokunen tovi, ennenkuin suostuin lähtemään muualle.

HUOM! Ällövaroitus! Allaskuvien jälkeen tulee iljettävä kuva mun polvesta, joka sai osumaa asvalttiin. Ei, en kaatunut skootterilla. Olin maanantaina aamulenkillä ja satuin nukkumaan vielä juostessa. 400 metriä ennen salia kompastuin semmoseen tiehen upotettuun metallineliöön. En edes kompuroinut, vaan ihan rehellisesti lensin turvalleni maahan. Juoksin loppumatkan salille. Perillä vasta huomasin, että polvessa on iso reikä. Muutama päivä meni nyrkkeillen. Torstai-iltapäivänä pystyin jo potkimaan padeja.



Poseerasin Zoeylle



Zoey ja meikkis














MIKSI AINA MINÄ??




Zoey otti elämänsä ensimmäisen tatuoinnin. Sitä ei tehty koneella, vaan käsin bambutikulla. Tatuoitsija siunasi kaikki välineet. Seuraavana päivänä tatuoinnin otosta Zoey vietiin Chalongin temppeliin, jossa munkki siunasi tatuoinnin. 

Musta se on tosi hieno. Mä otan ite joskus samanlaisen (siis bambulla, en ihan tismalleen samaa). En varmaan vielä tällä matkalla, vaikka kovasti kuumottais. Sitten joskus tulevilla seikkailuilla.






































Vilma tuli torstaina tänne. Hengailin viikon yksin bungalowissani. Ihan kiva saada seuraa toisesta suomibeibestä. Meidän seikkailuista lisää myöhemmin. Oon olevinani mukamas niin kiireinen, ettei tännekään ehdi kirjoittamaan. Yritän kyllä kovasti. 

1 kommentti:

  1. Erikoisen näköstä tuo bambutikkutatuoiminen.
    Kauon sellanen pysyy, haalistuuko tmt?
    :p

    VastaaPoista