Karma is a bitch

Eilen oli Singapore-elämäni hirvein päivä. Ensin sain kuulla, että alle 21-vuotiaalta thainyrkkeilyyn tarvitsee vanhemman tai laillisen huoltajan allekirjoituksen. Anelut Mr.Tanilta olivat turhia, koska hänen valtansa ei yllä koulua pidemmälle. Laitoin sähköpostia eräälle paikalliselle thaikkutyypille, jos hän tietää kuinka yleinen tämä laki sitten on.

Aivan upouusi iPodini ei halunnut olla yhteistyössä kanssani. Se pysyi koomassa. Tässä vaiheessa olin jo aika masentunut näistä vastoinkäymisistä. Hauskin oli vielä edessä. Puolenyön aikaan tulin suihkusta, jonka jälkeen yritin pestä pyykkiä. Painoin POWER-nappulaa ja saman tien kuului kauhea BANG. Koko kämppä pimeni. Hienoa, ihan v*tun hienoa! Onnistuin täydellisestä pimennyksestä huolimatta paikantamaan puhelimeni, jolla soittelin sitten joka paikkaan apua. Aikansa siinä kesti ja muutama tyyppi täällä kämpässä kävi ravaamassa, mutta sain kuin sainkin sähköt takaisin. Kun makasin pimeässä huoneessa, ikkuna auki ja tuijotin puhelinta, jonka akku oli loppumassa ajatukseni oli: jos joku tarjoaisi mulle nyt paluulipun Suomeen, niin lähtisin saman tien.

Aamulla nukuin pitkään, koska jouduin sähköongelmien takia valvomaan melkein kahteen. Kämppikseni tuli joskus puolen päivän aikaan kotiin. Viimein kyllästyin kykkimään masennuksissani huoneessa ja päätin vetäistä päälle olkaimettoman mekon sekä lähteä ulos aurinkoon.

Mieliala nousi heti miljoona kertaa paremmaksi, kun käveli auringonpaisteessa kohti MRT-asemaa. Pieni tuulenvire puhalsi vartalolle, eikä ollut liian kuuma. Kuinka muka edes harkitsin lähteväni Suomeen??

Hyppäsin pois Somersetin kohdalla. Ulostulokäytävä vei suoraan kauppakeskuksen alakertaan. Kiertelin putiikkeja järjestyksessä ja tietysti mukaan tarttui jotain vaatekappaleitakin. Kävelin kauppakeskusta järjestelmällisesti alhaalta ylöspäin. Ylimmässä kerroksessa oli foodcourt, jossa pysähdyin syömään. Aikaa oli mennyt neljä tuntia yhden ostarin kävelyyn! Enkä edes käynyt kaikissa kaupoissa, joita sillä oli tarjota.

Terveellinen ruoka ei ole ihan halvimmasta päästä. Tämä maksoi 6 dollaria.

Ruokana oli tänään paistettua lohta. Pari hassua salaatinlehteäkin löytyi lautaselta ja tietty kasa riisiä. Eräs länsimaalainen herra oli takanani jonossa kalaruokien kohdalla. Ruokailemaan hän päätyi paikkaan, josta sitten tuijotti mua......... No mikäs siinä. Katseli huvittuneena, kun turisti-Niina valokuvaili ruokaa ja kauppahallia.

Taustalla kohoaa yksi kauppakeskus.

Ostoskeskus ja sen maanpäällisiä kerroksia.

Ostoskeskukset ovat ilmastoituja. Sisäilma rupesi olemaan niin kylmää, että kaipasin ulos kuumuuteen. Matkustin muutaman kerroksen alaspäin kohti katutasoa ja liityin ihmisvilinään. Yritin mennessäni muistella mistä olin kävellyt. Tottakai mä eksyin. Harhailin pari tuntia jossain ihme huudeilla (ei valittamista, upea sää ja kauniit maisemat!), kunnes viimein löysin tuttuja kulmia ja kyltin lähimmälle MRT:lle. Hyppäsin metroon ja katselin kartasta, niin olin eksynyt yllättävän kauas Somersetista. No jaa, eipähän tarvitse lähtä enää illalla lenkille kun on jo valmiiksi puhki kävelystä.

Seuraa ihmisiä, mutta älä eksy!

Singaporelainen kerrostalo. Aika korkee  vai mitä?

Mulla on koulua vasta keskiviikkona, koska silloin on ainoat tunnit ykkösten kanssa. Loput kurssit alkavat seuraavalla viikolla. Tunteja on vaan 15h/viikko, mikä kuulostaa vähältä. Luulen, että joudun itseopiskelemaan enemmän täällä kuin mitä tein Suomessa.

Thaikkuasiat ei oo vielä selvinny, mutta iPodi toimii! Elämä hymyilee jo vähän. Toivon niin, että en joudu olemaan treenamatta useampaa kuukautta. Muuten jää urheilut vaan punttiin ja lenkkiin.

Läheltä Clarke Quayn MRT-asemaa. Olin jälleen lost.

Mitä näette taustalla?
Laivan rantautuneena kerrostalojen päälle?
Sillä laivalla kasvaa puita...