Rakastunut Singaporessa

Tänään on ollut paras päivä tänä lyhyenä aikana päiväntasaajalla. Aamulla kävin juoksemassa musiikin säestyksellä, koska iPodini toimii vihdoinkin. Olin niin onnellinen jo siitä, ettei tarvinnut kuunnella omaa läähätystä. Oon käyny juoksemassa koulun urheilukentällä, eli tasaista rataa pitkin. Alkaa jo vähän kyllästyttää, joten etsin piakkoin reittejä koulun alueen ulkopuolelta. Suunnistustaitoihini ei ole luottaminen, joten ensin täytyy löytää hyvä reitti ajan (ja ehkä kartan?) kanssa.

Suihkua myöhemmin hurautin junalla läheiseen kauppakeskukseen. Ensin kiertelin vähän, mutta koska se on pieni Singaporen mittakaavassa sekä aika tuttu jo, niin suuntasin alakerran hypermarkettiin. Ostin kansion, luentopaperia, sakset ja muovisen hyllykön. Maksoi noin kymmenen euroa ja oli kevyt kantaa (MRT asemalta kämpille menee kävellen 15-20 min). Asunnolle päästyäni järjestelin kaikki tavarat paikoilleen. Olen säilyttänyt suurinta osaa vielä matkalaukussa, mikä tuntui typerältä. Jos aion asua täällä lähes vuoden, niin ei oo mitään järkeä elää arkea kuin olisi kahden viikon lomamatkalla. Siispä ripustin vaatteet komeroon ja pienemmät esineet ostamaani muovihirvitykseen. Tuntui heti enemmän kodilta.

Siirsin vaatteet matkalaukusta vaatekaappiin.

Ruma, mutta niin kätevä teline.

Pienen lepo-, dataus- ja suihkuhetken jälkeen lähdin Joennen kanssa Bugikseen. Ensin käytiin syömässä foodcourtissa, josta löysin jälleen ihan ok terveellistä ja proteiinipitoista ruokaa. Joenne tarvitsi uuden läppärin, joten käytiin elektroniikkaliikkeessä etsimässä hänelle punainen kannettava. Yllätyin vähän, kun hän kertoi, ettei koulun joku business-ohjelma toimi Macin koneilla. Wtf? Boikotoiko ne jenkkejä? Osta made in chinaa/koreaa? Ei voi tietää.

Proteiinia ja jotain vihreää!

Kun Joenne maksoi uutta tietokonettaan, katselin ostoskadun tapahtumaa. En ole aivan varma mitä oli tekeillä, mutta siihen oli pystytetty pöytä, jossa istui neljä tuomaria. Heidän takanaan oli videokuvaajia (TV-kuvaajia ehkä, niillä oli meinaan aika järeet kamerat) ja edessään "catwalk". Ei mitään korotettua versiota, mutta nauhoilla aidattu. Toisessa päädyssä kaksi naista opastivat tavallisen näköisiä nuoria ihmisiä seisomaan rivissä ja kävelemään ja poseeraamaan. Viiden hengen ryhmissä he kävelivät edestakaisin tuomarien edessä numerolaatat mukana keikkuen. "Mallit" olivat aivan tavallisiä tyyppejä: lyhyitä, pitkiä, laihoja, paksuja, löysiä, vänkäjalkaisia, kauniita, ei-niin-kauniita, ujoja, karismaattisia, diivoja jne. Siis todella laaja skaala. Veikkaan, että kyseessä oli jonkun yrityksen järjestämä mallinetsintäkilpailu ja että he haluavat normaalin näköisiä nuoria edustamaan yritystä. En ole varma, mutta tältä meininki näytti.

You wanna be on top?

Kiertelimme vielä vähän kauppoja, kunnes Joennen opastuksella menimme katselemaan Merlionia ja kaupungin valoja. Ilta oli lämmin, kuten yleensäkin. Nautin suunnattomasti maisemista ja kaikesta silmänruuasta, jota tämä paikka tarjoaa. On ihanaa, kun ei tarvitse palella (paitsi liian ilmastoiduissa sisätiloissa, hyi). Lopetimme iltamme hengailemalla Starbucksissa. Tilasin jäämochan ilman kermavaahtoa, jota sain kuitenkin. Joenne kuvasi mua kokoajan ja nauroi typerille poseerauksilleni. Hän on mun oma Singapore-opas. Niin mahtavaa, että hän alkoi juttelemaan mulle orientaation aikana. Yksi mahtavimmista ihmisistä keitä olen tavannut. Muistuttaa mua eräästä todella hyvästä ystävästäni Suomessa.

@ Starbucks

Tiemme erosivat City Hallin MRT-asemalla. Heti seuraavalla pysäkillä junan vaunuun nousi eräs intialainen mies, joka tuli liian lähelle. Ajattelin vain: älä katso silmiin älä katso silmiin älä katso silmiin älä katso silmiin älä katso silmiin ... Silti mies alkoi juttelemaan jotain todella surkealla englannilla. Puolet meni ohi, mutta hän kysyi mm. olenko singaporelainen, olenko amerikkalainen, olenko naimisissa (tytöt hei, tähän kannattaa sano vähänkään epäilyttävien tyyppien kohdalla YES, I'm married) ja puhelinnumeroa. Kieltäydyin noin kymmenen kertaa antamasta numeroani, kunnes tyyppi kävi todella iholle. Matkaa oli jäljellä vielä n. 15 min omalle pysäkille, joten annoin miehelle puhelinnumeron, jotta hän jättäisi mut rauhaan. Tottakai se soitteli ja tekstaili. En vastannut, enkä vastaa, enkä toivottavasti törmää häneen enää ikinä.

Pääsin kotiin ja kämppikseni kertoi, että oli lakaissut lattian naapuristaan lainaamallaan harjalla ja rikkalapiolla. Lisäksi saamme käyttää naapureiden pyykkikonetta, koska omamme räjäyttää sähköt tästä kämpästä. Keittiötäkin saamme lainata, koska heillä on liesi, uuni, riisinkeitin ja vaikka mitä siellä! Toisinkuin meillä: vedenkeitin, mikro ja minikokoinen jääkaappi. Kaiken kukkuraksi Ha lahjoitti mulle mangon.

Siis voiko elämä enää enempää hymyillä? Tunnen vihdoin kotiutuneeni tänne, mulla on yksi todella hyvä ystävä sekä monia kavereita ja asun ehkä parhaimmassa maassa mitä maan päällä kantaa. Jos tämä ei vielä riittänyt, niin sain vihiä thaikkusaleista, joille riittää ikärajaksi 18. Toivottavasti löydän sellaisen.

Olen rakastunut Singaporeen!

ps. kello on täällä kaksi yöllä, joten menen nukkumaan. Lisää kuvia tiedossa lähitulevaisuudessa.