Kuka kirosi laatikkoni

Tiedättekö mikä murheenkryyni yks pahvilaatikko on mulle ollut?

Jo ennen Singaporeen tuloa ajatuksen oli, että vaihdon lopussa voi sitten postittaa ylimääräistä tavaraa Suomeen. Matkalaukun painoraja Finnairin säännösten mukaan on kuitenkin vaan 23kg ellei halua maksaa itseään kipeäksi. Kaveri oli Etelä-Koreasta laittanut ihan kohtuuhintaan muutaman pahvilaatikollisen kamaa Suomeen. EU:n sisällähän on ihan helppoa tämä postittelu, mutta aavistelin joitain ongelmia EU:n ulkopuolelta lähetettäessä. Koreahan on EU:n ulkopuolella. Koska Anulla ei ollut mitään ongelmia koreapostin lähetysten kanssa, niin jotenkin sitä naiivisti kuvittelin Singaporen menevän samaan kastiin.

No ei mennyt.

Muutama viikko sitten (toim. huom. kotiinpaluulentolippujen oston jälkeen) googlettelin postilähetysten hintoja. Arvelin, että lähetettävää tavaraa on noin kymmenen kiloa. Hinta halvimmillaan oli reilu kolmesataa dollaria (eli noin kaksisataa euroo). Tämä siis maatapitkin matkustaville etanalähetyksille. Kalliimmallakin pääsee.

Olin saada sydärin. Halusin lähettää nimittäin jotain vaatteita, joita en haluu Thaimaahan viedä vikalle kuukaudelle. Samoin kirjoja (mm. 50 shades -trilogia, jota en saanu luettua vieläkään) ja jotain pientä krääsää, kuten koruja, vanhat hammassuojat, sykemittari lähettimineen, laskin, extranyrkkeilyhanskat, koruja, DVD:itä, hiustenmuotoiluveitsi (tääkin oli mukana, jos oisin otsatukan halunnu pitää) + muuta sälää. 300 dollaria tommosen roinapaketin lähetyksestä on vaan ihan liikaa mun mielestä. Varsinkin kun pitää vähän miettiä tätä rahankäyttöä, ettei tarvi tiliä vetää miinukselle.

Huvikseen tarkistin paljon maksaa Thaimaasta kymmenen kilon paketin lähettäminen Suomeen. No, se kustantaisi kuusikymmentä euroa. Kirosin kyl Singaporen hinnotteluintoa useita minuutteja. Yksi idea oli laittaa kaverin mukana Thaimaasta Suomeen tavaraa. Ongelmaksi jäi enää, että miten mä saan tavarat Thaimaahan, kun lippu oli jo ostettu.

Äidithän on viisaita, eikö? Ainakin toisinaan. Ainakin tämmösissä jutuissa. Soitin äidille mm. tästä dilemmasta. Fiksu mami keksi, että ostaisin sitten "lisämatkatavaralaukun" Thaimaahan. Muuten hyvä idea, mutta voisi tulla kalliiksi, koska olin jo ostanut halpalentoyhtiön lipun 20kg check-in laukulla. Miksi oi miksiiii en ajatellut tätä ylihintasta laatikonlähetysongelmaa ennen kuin ostin liput? Missä mun kristallipallo, jolla nään tulevaisuuden sudenkuopat?

Yksissä treeneissä rasvasin jalkoja semmosella thaikkumömmöllä (oleellinen tieto). Eräs mies kysyi, miksen käytä öljyä vaan rasvaa. Sanoin, että yritän käyttää kaikki ostamani mömmöt, koska en voi raahata niitä mukanani. Sitten selitinkin kuvailemani hintaongelman. Hänellä sattuikin sopivasti olemaan yritys, joka lähettää tavaraa ympäri maailmaa. Lupautui auttamaan mua. Hän sanoi, että saan lähetyksen huomattavasti halvemmalla hänen kauttaan kuin yksityishenkilönä. Mielessäni kiitin Buddhaa ja muita korkeita voimia. Tarkkaa hintaa varten hän tarvitsisi tarkat mitat laatikosta sekä painon. No problem! Paitsi, ettei mulla ollut vielä edes pahvilaatikkoa.

Kauppareissuhan siitä tuli. Läheisessä marketissa oli kasa tyhjiä pahvilaatikoita yhdellä ylähyllyllä kodinkoneosastolla. Menin sitten läheiseltä myyjältä kysymään, että saisinko mä yhden tyhjän laatikon. Hän sitten sanoi, ettei niitä ole. Toinen myyjä sanoi, että tule ens viikolla uudestaan. Oli just ollut kiinalainen uusivuosi, niin ei ole kuulemma pahvilaatikoita (en tiedä miten CNY ja pahvilaatikot liittyvät toisiinsa, varsinkin kun niitä oli siellä hyllyllä). Eihän siinä. Kyllä mä pari päivää voin odottaa The Laatikkoa. Seuraavana päivänä kuitenkin piti jo mennä kauppaan (oli vissiin soijamaito loppu). Jollain muro-osastolla vanhempi kiinalainen rouvashenkilö purki tavaraa. Siinä se kökötti! The Laatikko. Kysyin, että sopiiko viedä. "Monta haluat? Vie vaikka kaikki!" "Yks riittää. Kiitoskiitos."

Soijamaito laukussa ja laatikko kainalossa kiemurtelin ihmismassojen sekä MRT-asemien porttien lävitse kotiin. Seuraavaksi vuorossa ois luonnollisesti ollut oleellinen toiminto nimittäin laatikon täyttäminen. Vaatekaapin ylähyllyltä tavoittelin hupparia, joka oli ollut mun lämmike edellisellä nyrkkeilyreissulla. Se mokoma haisi ihan sieneltä. Homesieneltä. Hirveellä ragella kävin äkkiä koko ylähyllyn ja loputkin vaatekomerosta läpi. Enemmän tai vähemmän tunkkaselta haisivat mokomat. Pikkasen vitutti, koska tähän osasyy oli mun kämppis* (selitys tekstin lopussa). Hain kaupasta ydinräjäyksen voimalla toimivaa bakteerintappajaa. Siinä liotin sienipaitoja useemman tunnin. Liotushoidon jälkeen heitin pesukoneeseen ja pesin niin kuumassa kuin kestivät (osa 60 asteessa). Kamojen kuivuttua haistelin aika tarkkaan etteivät vaan lemua sienelle.

Pakkasin laatikon ja punnitsin sen: 11kg. Otin mitat: 30cm x 52cm x 35cm. Laitoin viestiä YY:lle eli sille auttavalle kädelle. Tyypin nimikirjaimet ovat YY, joten asioiden selkiyttämiseksi puhuttelen häntä tässä tekstissä tästä eteenpäin "YY"). Oli loppuviikko, perjantai tai torstai. Sanoin, että voin tuoda laatikon ti tai ke sen piilopaikalle. Lähtö Singiksestä tapahtuisi torstaina. Vastaukseksi sain viestin: Tule maanantaina Luzerne Buildingiin. Hinta on 240$. Tee "commercial invoice", josta näkyy joka ikinen tavara sekä sen arvo. Arvo ei voi olla 0$. Ota humioon, että vastaanottaja voi joutua maksamaan tullimaksuja/veroja riippuen lähetyksen arvosta.

Meni vähän pakkaukset uusiksi. Tuli myös käytyä Suomen tullin sivuilla, joilta selvisi ALVittoman lähetyksen arvon rajaksi 22e EU:n ja/tai veroyhteistyöwhatever maiden ulkopuolelta tuodulle lähetykselle. Oli muuten puolittunut just vuoden vaihteessa. Vielä 2012 raja oli 44e. Jälleen: kristallipallo? Anyone?

Pakkausrupeaman tulos: ei pikkurihkamaa (koruja) tai liian arvokasta (sykemittari) tavaraa. Pakettiin lähti vaan vaatteita sekä kirjoja ja yhdet nyrkkeilyhanskat, joita en tarvi Sinbillä. Laatikko keveni vähän (11kg -> 8,5kg). Koululta kävin ostamassa teippiä, jolla sinetöin koko komeuden. Googlasin miten semmonen "commercial invoice" tehdään. Kaikkea sitä muutaman kirjan ja rätin takia joutuukin funtsimaan.

Netistä etsin ohjeet, kuinka pääsen Luzerne Buildingiin. Katselin oikeat metrolinjat sekä asemat. Onneksi se pytinki oli tyyliin ihan aseman kulman takana. HAHAHAHA. Niin vissiin. Luulin, että olin kärsinyt jo tarpeeksi päänsärystä yhen pirun lootan postittamisessa. Paras oli vasta edessä.

Maanantaina heilautin treenilaukun olalle ja pahvipakkauksen syliin. Olo oli kuin kantojuhdalla, mutta kerrankos sitä kävelee parikymmenkiloisen taakan kanssa helteessä. Kävin koululla tulostamassa "invoicen" ja nostamassa pankkiautomaatilta rahaa. Onneksi ei ollut ruuhka-aika, niin mahduin rojujeni kanssa metroon. Dhoby Ghautin asemalla piti vaihtaa toiseen linjaan. Kaikki ok, kunnes uuden linjan junan ovet menivät kiinni ja tajusin lähteneeni väärään suuntaan. Seuraavalla asemalla pois ja tällä kertaa oikeaan suuntaan. Tässä vaiheessä vähän katselin jo kelloa, että ehdinkö treeneihinkään ajoissa.

Pääsin kohdeasemalle Boon Kengiin. Tästähän oli enää kivenheiton mitta Luzerneen. Otin oikean ulostautumiskäytävän. Maan päälle putkahduttuani mulla ei ollut mitään käsitystä mihin suuntaan mun pitäs lähtä. Onneks oon kehittynyt aivan superiksi kartanlukijaksi. Aseman kartta tiesi kertoa, että vasemalle. Se oli jo hyvä alku. Kävelin jonkun eläkeläiskommuunin läpi oikealle tielle. Hieno homma. Sitten piti taas miettiä, että oikea vai vasen. Tässä vaiheessa pitää muistuttaa, että oon ison treenikassin ja 8,5kg laatikon kans iltapäivällä helteessä keskellä tuntematonta aluetta. Kyselin ihmisiltä suuntaa ja kukaan ei osannut auttaa mua. Muistin, että osoite oli 72 Bendemeeren Road. Tie oli oikea, numero ei. Hoksasin erään rakennuksen seinästä numeron 28, jonka takana oli 34. Se oli siis numeroiden kasvusuunta. Järkevästä ajateltuna siihen suuntaan lähtiessä löytäisin numeron 72. VÄÄRIN. Aikani käveltyäni ja kyseltyäni istuin numero 994 Beendemeeren Roadin kohdalla. Soitin kämppikselle, että neuvoo mut oikeaan suuntaan. Asiaa ei auttanut akun loppumisuhka, Xuen hidas nettiyhteys, molempien epäselvä englannin lausuminen (Luzerne Building?? Bendemeeren Road??), mun kiristyvä aikataulu ja hahmotusvaikeudet (Xue: "seuraa tietä", Mä: "kumpaan suuntaan?", Xue: "eteenpäin", Mä: "siis oikealle vai vasemmalle?", Xue: "tietä pitkin").

Vaikeuksien kautta voittoon! Löysin nimittäin Xuen avustuksella mokoman Luzerne Buildingin. Voittajafiilis jatkui ihan niin kauan kun selasin listaa rakennuksessa toimivista yrityksistä. Ei meinaan sanallakaan ollut thainyrkkeilystä, Siam Arenasta (YY anto mulle Siam Arenan jotain mainoslappuja), tuonti-/vientipalveluista, YY:n itsensä nimeä eikä muutakaan minkä avulla oisin voinut suunnistaa. Kyselin taas ihmisiltä, mutta kukaan ei tiedä mitään. Kävelin romuineni kerroksia läpi etsien YY:tä ja hänen tilojansa. Päästyäni kuudenteen sekä viimeiseen kerrokseen vedin viimeisenkin toimiston kohdalla vesiperän. Istahdin Luzernen käytävälle väsyneenä, vittuuntuneena ja hikisenä. Seuranani olivat nyrkkeilykamat sekä HITON LAATIKKO. Tässä vaiheessa olin lähes kypsä paiskaamaan koko laatikon sieltä kuudennen kerroksen ikkunasta kadulle. Singaporen laki-intoilun takia oisin saanu siintä vähintään 1000$ sakkoa, joten annoin laatikolle armoa. Soitin taas Xuelle.

Pyysin sitä googlettamaan tän jätkän nimeä, Luzernen jokaikisen toimiston ja niiden netissä mainitut työntekijät, nuuskimaan Facebookkia, ihan mitä vaan. Voittajaolo hävisi viimeistään, kun mietin miksen pyytänyt YY:ltä itseltään puhelinnumeroa (oltiin aiemmin viestitelty Facebookissa). Istuin käytävällä rojuineni ja kirosin Xuelle laatikkoa. Olin jo myöhässä treeneistä, mutten tiennyt onko YY tiistaina tai keskiviikkona tavoitettavissa, koska se pyysi mua tulemaan nimenomaan maanantaina. Ikuisuudelta tuntuvien minuuttien jälkeen totesin, että vitut tästä, meikä lähtee treeneihin. Otin taksin treeneihin (junalla ois menny puol tuntii + kävelymatkat = 45min). Olin 20 minsaa myöhässä, mutta onneks ei ollut niin justiinsa.

Jacqueline oli treeneissä. Sattuipa sopivasti, että hänellä oli YY:n puhelinnumero. Käsisiteiden käärimisen lomassa soitin ja selitin mitä oli käynyt. "Pääsetkö huomenna? Oon varastolla kympistä eteenpäin". Treenien lopuksi mietin laatikon kohtaloa. Kotiin matkustaminen kestää tunnin, salilta Luzerneen 45min ja mulla oli vielä ilallistreffit kaverin kanssa Dhoby Ghautissa. Kaiken kukkuraksi ulkona alkoi sataa treenien päätteeksi aivan kaatamalla. Laatikko sai jäädä Samingin luvalla salille yökylään.

Seuraavana päivänä hain The Laatikon salilta, raahauduin jo tuttua reittiä Luzerneen, soitin YY:lle ja viimein asiat alko rullaamaan. Sen tilat olivat kellarikerroksessa (minne ei muuten mennyt hissi, joten en tajunnut koluta sitä läpi edellisenä päivänä) ja kulkivat nimellä Scuba-jotain eli jotain sukellukseen viittaavaa. Olipa jännä juttu ettei löytynyt. Jos ei pelkkää kärsimystä ja hampaidenkiristystä, niin jotain hyvääkin. Hinta oli "vaan" 180$. Pikkasenko olin ilonen kun pääsin siitä kirotusta tötteröstä.




*Olin lähtenyt jouluks Thaimaahan ja laittanu huoneen ikkunan kiinni. Kämppis oli avannu sen sepposen selälleen ja lähtenyt kaverilleen kolmeks viikkoo. Ei sit tullu mieleen, et asutaan tropiikissa ja täällä sataa. Silloin kun tulee myrskysade, niin se sataa ikkunasta sisään. Mun sänky ja vaatekomero on ikkunan puolella, joten kämppiksen sängylle/vaatteille ei käynyt mitään. Mulla sen sijaan meni patjatkin vaihtoon. Oli tosi kiva tulla Thaimaasta himaan ja alkaa soittelee tonne asuntohuoltoon vai mikälie palvelunumero onkaan, että saiskos uudet petivaatteet, patjat ja tyynyn. Kaikki homeessa. En sitten tajunnut, että kosteus oli mennyt mun vaatekomeron ylähyllylle -> laitoin hupparin sinne odottamaan uutta Thaimaan matkaa -> sienen haju tarttui kivasti....